Viikonloppu on ollut leivonnantäyteinen. Yritin hyvitellä kiukuttelujani poikaystävälle leipomalla suklaamuffinseja - keksin idean tietenkin sillä samalla sekunnilla kun tiesin hänen lähtevän ajamaan meille. Olen kerran aikaisemminkin leiponut lohdutusmuffinsit noin kymmenessä minuutissa, joten olin optimistinen hankkeen suhteen. Ohje vaan oli tällä kertaa eri, Trendi-lehdestä leikkaamani.

Muffinsit valmistuivat juuri sopivasti, munakello soi lähes samaan aikaan ovikellon kanssa. Herkullisen suklaista väriä korosti sokerikuorrute, joka levitettiin jokaisen muffinsin päälle. Vielä pari sydämenmuotoista nonparellia ja helmiä, täydellistä!

Poikaystävä ilahtui kovasti. Minä petyin karvaasti. Muffinsi oli haukatessa tiivis ja kuivahko. Suklaan makua sai hakemalla hakea, oikeastaan se maistui sämpylältä. Tommi ehdottikin vilpittömästi, että väliin voisi laittaa voita. Kun äiti pääsi maistamaan, hän kysyi olinko unohtanut sokerin. Aloin itsekin epäillä mokanneeni jotain, leivoinhan suurella kiireellä.

Oli pakko katsoa ohjetta uudelleen. Toden totta, missään ei sanottu mitään sokerista! Kaakaojauhetta vaan piti laittaa, mutta eihän leivontakaakaojauheessa ole sokeria. Toisaalta suklaarouhetta olisi pitänyt olla enemmän. Äidin ja siskon suklaalakosta johtuen talon suklaavarat ovat vähissä, enkä raaskinut raastaa omasta pahan päivän varalle -suklaalevystäni niin paljon kuin ohjeessa sanottiin. Loput laitoin mariannerouhetta, joka ei kyllä maistunut lopputuloksessa ollenkaan.

Lisäksi ohjeessa kehotettiin lisäämään hieman suolaa, ja leivontamargariinin tilalla oli öljyä. Aika omituista. Äiti pohti, että kyseessä oli ehkä dieettiruokaohje. Vaikea sanoa, kun en muista mistä numerosta sen leikkasin. Joka tapauksessa muffinsit tulivat syödyksi, onneksi ohje oli pienelle määrälle.

Tänään, sunnuntaina, Mari teki köksänläksynään pullia. Tällä kertaa sokeriongelma oli päinvastainen: Mari tulkitsi merkinnän "3/4 dl sokeria" niin, että sokeria saa laittaa kolme tai neljä desiä oman maun mukaan. Näin ollen taikinassa on sokeria neljä kertaa liian paljon. Samalla periaatteella annostellun suolan sain vielä kuorittua taikinan pinnasta, kun Milla huomasi Marin lappaavan kulhoon epäilyttävän monta suolalusikallista.

Kun taikina ei tuntunut millään nousevan, äiti ehdotti, että paistetaan pullat sellaisena ja laitetaan sitten väliin kermavaahtoa, ehkä se pelastaa ne. Marin vastaus: "Ensinnäkin ne on mun pullat, mä teen niille mitä mä haluun. Ja toiseksi: mitä sä tarkotat pelastamisella?"
Pullat ovat parhaillaan uunissa, odotamme lopputulosta jännityksen vallassa.