lauantai, 12. heinäkuu 2008
Suuri suklaakeksi
Kun browniet olivat valmiit, jätettiin ne jäähtymään ja alettiin katsoa leffaa. Kun sitten seuraavan kerran tapasimme herkkumme noin puolentoista tunnin päästä, ne olivat kokeneet yllättävän muodonmuutoksen. Brownie -levy, joka oli vielä uunista otettaessa ollut mukavan pehmeä, olikin muuttunut kivikovaksi. Se muistutti... jättimäistä suklaakeksiä. Kumpikaan meistä ei ilahtunut, tätä jälkiruokaa oli kuitenkin odotettu hartaasti. Mutta ennen pitkää totuin tilanteeseen ja kohta jo järsin autuaana suurta keksiäni.
Kun mietittiin, mikä meni vikaan, silmää osui paketin kannessa oleva hämärän näköinen numerosarja - eli vaadittavan vuoan koko, tietenkin tuumissa vain mitä ikinä ovatkaan. Meidän vuokamme taisi olla väärää kokoa ja taikinaa tuli liian ohuelti, näin järkeilin. No, parempi tuuri seuraavalla kerralla, onhan paketteja vielä toinen jäljellä!
Kommentit