Kuinka vaikeaa jauhelihakastikkeen tekeminen voi olla? Hyvin vaikeaa. Varsinkin silloin kun on kova nälkä ja ruokaa yrittää taikoa nopeasti eikä tule ajatelleeksi, että ei se suoraan pakastimesta otettu jauhelihapakkaus sula pannulla ihan hetkessä. Ei, vaan ensin pannua vasten oleva pinta kärventyy. Sisältä möhkäle on vielä jäässä. Voi harmi, minä kun luulin, että tämä ruoka kaikista maailman aterioista ei voi mitenkään mennä pieleen! En saanut tomaattipyrepurkkia millään auki. Puolet pyreestä oli lopulta ulkona, osa hihassani ja metallikansi vajonneena tomaatin sekaan. Kyllä minä sieltä jotain sain kaiveltua. Tomaatti-ihmeen avustuksella sain maustettua kastikkeen hyvänmakuiseksi, vaikka välillä jo meinasin sortua viimeiseen hätävaraani eli ruokakerman lorottamiseen koko komeuden päälle. En tekisi sitä mielelläni kovin usein...

En siis osaa edelleenkään tehdä jauhelihakastiketta, ensimmäistä ruokaa jonka valmistaminen minulle opetettiin. Tai osaan, mutta se on yhtä sähellystä, aivan samanlaista kuin ala-asteella kun testasin herkkua ensimmäistä kertaa. Muistan vielä miten ihanalta maistui kuudennella luokalla parhaan kaverin kanssa tehty soossi. Kaveri hallitsi ruuanlaittohommat loistavasti. Kun yritin kastiketta itse myöhemmin, se ei ollut yhtään niin maukasta.

Tämänpäiväinen tuotokseni maistui loppujen lopuksi hyvältä. Ainakin verrattuna viimeiseen pyttipannuuni, joka oli poikaystävän mielestä salmiakin makuista. Kastikkeen kohokohta olivat porkkanapalat, joita olin leikannut lihan sekaan, koska jääkaapista ei löytynyt muita kasviksia. Yleensä inhoan porkkanaa kastikkeissa, mutta nyt kuutiot toivat mehukasta puruvastusta soossiin.

Miksi muuten edes syön jauhelihaa, vaikka haluaisin olla kasvissyöjä? Ehkä siksi, että en osaa tehdä hyvää kasvisruokaa. Okei, tuolla periaatteella minun ei kai pitäisi syödä mitään...